Mentoroinnin arvopohja
Mentoripankin mentorien yhteinen arvopohja on syntynyt Hyvä Diili –hankkeen aikana vuonna 2013.
Se koostuu kolmesta perusarvosta:
Luottamuksellisuus
Mentorina pääset lähelle yrittäjän arkea. Jaat hänen onnensa ja ongelmansa, hupinsa ja haasteensa. On itsestään selvää, että nämä asiat pysyvät teidän kahden välisinä. Mentorointisuhde on täysin luottamuksellinen.
Tavoitteellisuus
Mentoroinnilla on oltava tavoite ja oppisopimuskoulutuksessa se on tutkinnon, tutkinnon osan tai muun koulutuskokonaisuuden suorittaminen. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan keskusteluja millaista osaamista vielä on tarvetta hankkia. Kaikkea ei tarvitse saada aikaan kerralla. Miettikää myös välietappeja ja muistakaa iloita jo syntyneistä tuloksista. Suosittelemme ohjaussuunnitelman käyttämistä, voitte kirjata siihen yhdessä ylös näitä tavoitteita ja tarkistaa suunnitelmaa matkan varrella.
Tavoitteena ei ole vain treffata kahvikupin ääressä ja puhua kivoja. Toki sitäkin saa tehdä, mutta jokaisella tapaamisella pitää olla myös päämäärä, jota kohti edetään.
Oppimisen arvostus
Mentorit arvostavat oppimista. He tietävät, että oppimiseen kuuluu epäonnistumisia ja takapakkeja, ja he osaavat myös juhlistaa onnistumisia ja edistysaskeleita.
Kokenut mentori tietää, että jokaisella on oma oppimistahtinsa ja -tyylinsä. Hän osaa tukea omaa mentoroitavaansa tämän yksilöllisellä kehittymispolulla.
Ajankohtaista
- Mentorikoulutukset verkossa vuonna 2025, merkkaa päivät jo ylös!
- Tervetuloa mentorivalmennukseen 14.11.2024 klo 13-15!
- Yrittäjän ja ammatillisen koulutuksen liitto
- Ajankohtaista Mentoripankista ja yrittäjyysjaoksesta
- Valtakunnalliset mentorivalmennukset jatkuvat keväällä 2024, merkkaa jo nyt kalenteriin!
Mitä on mentorointi?
Palveluun kirjautuminen
Oppisopimustoimijoiden ja palveluun rekisteröityneiden
mentoreiden kirjautuminen palveluun.